Aikomuksenani on osallistua ihkaensimmäistä kertaa oikeaan orkesterikoesoittoon. Jotenkin pelkään ja/tai toivon, että tämä "koitos" toimisi jonkinlaisena merkkipaaluna sille mihin keskittäytyä tällä musiikillisella urallani. Toisaalta kiinnostaa kokonaisvaltainen soittaminen ja oman instrumentin hallinnan kehittäminen huippuunsa, toisaalta taas en miellä itseäni sopivaksi klassisen kokoonpanon muusikon ajoin kovinkin ahtaaseen ajatusmalliin.

Jotenkin en kestä minkään sortin suunnitelmattomuutta oman elämäni "suurten linjojen" (olipas se mahtipontista...) suhteen. Aina pitää olla jotain tavoitetta ja rinnalle B-vaihtoehtoa. Tällä hetkellä luulen, että tahdon vielä(kin) jatkaa tällä pääsoittimen viitoittamalla tiellä. Mutta kiinnostavalta tuntuvat myös ajatukset sovitus- ja sävellystyön haltuunotosta; sivuinstrumentin treenaamisesta paremmalle tasolle; oman kokoonpanon luomisesta ja konsertoimisesta...

Kai se tästä, joku päivä, kirkastuu minullekin, mitä tahdon ja kuinka paljon. Tahtoisin vain, että se olisi omasta tahdosta ja tahtotilasta kiinni, eikä aina niin paljon muistakin tekijöistä. Tuntuu perin omituiselta itselle joidenkin ihmisten itsevarmuus ja vankkumaton luottamus, että he kyllä saavat kaiken ja pääsevät minne tahtovat. Vaikka itsesuggestion voimaan uskonkin, tahdon pitää jalkani kyllä tiukasti maassa. Tai niin, ehkä se on sitä perisuomalaista (?) katsantokantaa: pessimisti ei pety :).